Pyydyskari

Pusikkorantainen Pyydyskari Varjakansaaren kyljessä ei äkkiseltään houkuttele rantautumaan. Lounaisrannan kivivallien kohdalta saareen noustessa rantametsiköstä löytyy Oulu Oy:n vanhan telakan jäänteet. Maastosta erottuu selkeästi kiskolinja, jolla telakalle nostettavat hinaajat vedettiin kuivalle maalle. Koivikossa on jäänteitä telakan rakenteista, mutta rannasta kaikki rakennukset on purettu pois.

Tukkilauttojen hinaamiseen käytetyt alukset nostettiin syksyllä Pyydyskarin telekalle huollettaviksi. Huoltotyöt aloitettiin alkukeväällä hinaajien miehistön toimesta. Telakan toiminta hiipui 1970-luvulla ja luonto on ottanut paikan haltuun. Kuvat ovat syksyiseltä retkeltä.

Keskemmällä saarta on säilynyt yksi vanha asuintalo, jossa on paljon samaa kuin naapurisaaren rakennuksissa. Se odottaa tyhjillään uutta elämää, kuten Varjakan talotkin. Pihasta näkee, ettei paikalla ole juuri viime aikoina ollut käyttöä.

Vanha tie halkoo metsää saaren keskellä. Pyydyskarista Varjakkaan kulkivat aikoinaan myös kiskot.

Miljoonan kiven Jyry

Raahen saariston läntisintä laitaa edustavalla Jyryllä on kivinen luonne ja ainoana koristeenaan tolpan nokassa tutkaheijastin.

Suola-arho se viihtyy täälläkin.

Perämeren melontapäivät 22.-24.7.2016

Tunnelmapaloja Perämeren melontapäiviltä Oulun Nallikarista. Viikonlopullinen kursseja ja retkiä, porukkaa ympäri Suomen.

Eva-Lotan (edessä) melontajoogakurssin harjoituksessa selät vastakkain oleva pari kierrättää melaa itsensä ympäri. Hyvä harjoitus vartalon kiertoon.

Lauantai-illan auringonlaskuretki Hermanneille.

Henkilökohtaista ohjausta tarjolla.

SUP vs. vesijetti

Retkellä Varjakan saaressa.

Varjakan petäjässä riittää halattavaa.

Oulu olisi mennyt Espanjasta, kun Nallikarin uimarannalle vilkaisi.

Haukiputaan saarikierros, osa 4: Kropsu

Haukiputaan saarikierros päättyy tältä erää Kropsuun, jossa pidimme lounastauon ennen mantereelle melomista. Sääsket ovat ennenkin hätistäneet täältä äkkiä takaisin vesille, mutta nyt urheus riitti kävelylenkkiin saaren läpi kulkevaa polkua pitkin saaren toiselle nuotiopaikalle. Kropsu erottuu lähimmistä saarista jollain tapaa komeampana. Itärannan vankat petäjät vakuuttavat, että maa jalkojen alla ei ole ihan vasta merestä noussutta. Saaressa ei ole mökkejä, joten sitä voi vahvasti suositella retkikohteeksi. Nautittavimmillaan se lienee sääskiajan ulkopuolella.

Tusina purkkilihapullia perunamuusin kera on sopiva melontapäivän lounas.

Meri on verottanut aallonmurtajan pitkoksia.

Pohjoispään sataman vieressä oleva nuotiopaikka.

Liiteri-huussi.

Polku vie toiselle nuotiopaikalle.

Eteläpään nuotiopaikka on askeettisempi, mutta ympärillä on rutkasti hyviä telttapaikkoja.

Etelärantaa. Taustalla Hietakari.

Merikohokki viihtyy rantakivikossa.

Haukiputaan saarikierros, osa 3: Yö Kattilankallassa

Kattilankalla on esitelty tässä blogissa kertaalleen aiemmin, mutta ansaitsee toki toisenkin visiitin. Yhtenä uloimmista saarista sen länsipuolella avautuu rannaton meri, mikä luo saareen ehtaa ulkomeren tunnelmaa. Saareen rantautuminen oli tällä kertaa hieman vaivalloisempaa, koska matalalla ollut vesi pakotti kantamaan kajakkeja viitisenkymmentä metriä rantatörmälle. Ennätimme perille kirjaimellisesti hyvän sään aikana, sillä heti leirin pystytyksen jälkeen alkoi etelän suunnalta lähestyvä ukonilma päästellä ensimmäisiä jyrähdyksiään. Pian alkoi sataa ja oli hakeuduttava suojaan.

Ukkonen kiersi lopulta idän puolelta ohi.

Teehetki tarpin alla sadetta ja ukkosta kuunnellen.

Itäpuolen niemekkeessä oli rutkasti hyviä telttapaikkoja ja pari nuotiopaikkaa.

Tukkakoskelot lensivät saarta ympäri koko illan välillä laskeutuen ja taas jatkaen. Hullu käytös ei voi liittyä muuhun kuin suvun jatkamiseen...

Suojasatamasta tuleva polku haarautuu kahdeksi.

Olin kuullut, että Kattilankallassa on avoin kämppä. Asia oli kuitenkin jäänyt aiemmilla kerroilla tarkistamatta. Kämppä löytyi meripelastusyhdistyksen korkean mökin vierestä. Karun, pitkänomaisen tönön toinen pää oli lukittu, mutta toisesta päästä pääsi sisään. Kämpässä leijui ummehtunut haju, eikä jäänyt epäselväksi, että sisällä on tupakoitu. Kaksikerroksisilla makuulavereilla lojui sekalainen valikoima patjoja ja peittoja. Nurkkaan muuratun lieden vierestä kuulosti tippuvan vettä sisään. Petipaikkoja mökki tarjoaa kahdeksalle. Ollakseen houkutteleva yöpymispaikka, kämppä tarvitsisi perusteellisen kunnostuksen, jossa laitettaisiin tuuletus kuntoon. Kämpän pitäminen avoinna on joka tapauksessa ystävällinen ele sen nykyiseltä haltijalta, Kiviniemen Meripelastusyhdistykseltä, sillä pahan kelin tullen se voi olla korvaamaton suojapaikka.

 

Mökin pöydällä oli 1980-luvun Oulu-lehdestä leike, jossa ruodittiin tuolloin porua herättänyttä Kattilankallan suojasataman rakentamista. Hanketta oli sen valmistuttua äänekkäästi kritisoitu.  Monien mielestä satama oli sijoitettu väärälle puolelle saarta ja on siksi kovalla tuulella vaarallinen lähestyä. Onnettomuuksiakin satamaan tulleille aluksille oli sattunut. Artikkelissa haastateltu TVL:n Oulun piirin vesitiepäällikkö pahoitteli sitä, että kalastajien kritiikki tuli vasta sataman rakentamisen jälkeen. Niin tai näin, melojalle suojasatama ei ole elintärkeä, koska rantautuminen onnistuu luonnonrantaankin, usein helpommin kuin korkealle laiturille tai aallonmurtajan kivikkoon.

Suomen Meripelastusseuran pelastusristeilijä Jenny Wihuri ohitti aamusella Kattilankallan. Jälkeenpäin selvisi, että alus oli ollut vieraana Ouhoi!-tapahtumassa Oulun Kiikelissä ja oli matkalla Raaheen.