Kellon Kraaseli

Oulun edustan suurin saari — heti Hailuodon jälkeen — on Kellon Kraaseli. Kellon-etuliite on välttämätön, sillä samalla vilkaisulla horisontissa näkee pari muutakin Kraaselia. Mantereesta Kellon Kraaselin erottavat vain pari kapeaa salmea, joista yksi tunnetaan Sudenväylänä. Tukinuittoa helpottamaan kaivettu väylä on saanut nimensä Oulu-yhtiön silloisen liikennepäällikön Sulo V. Suden mukaan.

Kraaseli oli vastikään otsikoissa, kun sinne kesäksi laiduntamaan viedystä sonnilaumasta lähti osa uimaan takaisin mantereelle. Osa karkulaisista hukkui matkalle ja osa perille päässeistäkin sai kuulan kalloonsa.

Sonnien tehtävä saaressa on hoitaa perinnebiotooppia. Natura-alueella eläimet pitävät pusikot kurissa eikä raivausta tarvitse tehdä raskailla koneilla.

Jäiden ja sonnien rusikoimaa pajukkoa saaren eteläkärjessä.

Kraaselin ruovikkoa. Taustalla Runniletto.

Oulun Pensaskari

Perämeren nimistö toistaa itseään ja joka kylän edustalta löytyy samat karit, letot ja kraaselit. Edellinen päivitys oli Torniosta Perämeren kansallispuiston Pensaskarista, kun taas tämä saarikaima löytyy Oulun edustalta.

Vaikka täkäläiset vedet ovat pääsääntöisesti matalia, on Pensaskarin eteläpuolella laivaväylällä paikoin jopa 45 metriä vettä. Saaren rannat peittyvät sankkaan pusikkoon, mutta sisempänä piilee hienoa luonnontilaista metsää. Sopiva rantautumispaikka löytyi lounaisrannalta läheltä linjataulua.

Lounaisrantaa. Taustalla Hietakari.

Evästä

Valtava sammaloitunut kivikasa herättää kysymyksiä. Kivet ovat kaikki sen kokoisia, että ne on voitu ihmisvoimin kasata. Yleensähän nämä ovat merimerkeiksi tarkoitettuja kummeleita. Tämän muodostelman muoto muistutti kuitenkin tarkemmin katsottuna U-kirjainta, mikä voisi viitata jonkinlaiseen vanhaan satamaan. Vieressä olivat myös pienen rakennuksen peruskivet. Saaressa kävellessä tuli vastaan muutaman muunkin kalamajan perustukset. Luultavasti tämäkin saari on ollut kalastajien tukikohta ennen moottoriveneiden aikaa.

Tässä erottuu rakennelman muoto melko hyvin.

Saaren sisäosien luonto on hämmästyttävän monimuotoista.

Hämähäkinseittejä kaikkialla.

Perustuksilta näytti tämäkin muodostelma, joka erottui selvästi muusta maastosta.

Sankemman metsän vastapainoksi saarella on avarampia katajaa kasvavia aukioita.

Saarta asuttava jänis säntäili metsässä pariin otteeseen, mutta vaikka kamera oli käsissä jatkuvasti, ei nopealiikkeistä otusta saanut ikuistettua kennolle. Hirvien makuusijojakin löytyi. Jos olivat saarella, osasivat hyvin vältellä kulkijaa.

Rantakukka

Saapaskari, Laitakari ja Hailuodon Huikku, kaikki samassa linjassa.

Perämeren kansallispuisto: Pensaskari

Jaloittelutauko Pensaskarin entisessä kalastajakylässä. Rakennusten kunnostus oli tuoreista lautapinoista päätellen vaiheessa. Liekö Metsähallitus kunnostamassa tänne uutta autiotupaa? Nykyisellään ei vierailijoita taida liiaksi olla, kun ei ole laituriakaan.

Terästehdas häämöttää horisontissa.

Kalakämppä on aika karu asumus.

Perämeren kansallispuisto: Vähä-Huituri

Torniosta, Leton veneilykeskuksesta oli kuuden kilometrin taival Vähä-Huituriin. Huoltomiehet olivat laittaneet kevätsiivouksessa vuokratuvan priimakuntoon. Kesäkuusta huolimatta lämpötila pysytteli kymmenen asteen tuntumassa. Onneksi tuvan vanhaan avotakkaan oli maaliskuussa asennettu takkasydän, joka lämmitti mökin nopeasti yöpymiskuntoon. Ilta oli hieno päättää saunan löylyissä, joista harvoin melontaretkellä pääsee nauttimaan. Tupa oli odotettua suurempi ja sitä oli viime aikoina uudistettu. Metsähallituksen tiedoista poiketen tuvassa oli nukkumapaikkoja kymmenelle, kolme eteisessä ja loput isommalla puolella. Kuudenkymmenen euron vuorokausihinta on vähintäänkin kohtuullinen näistä mukavuuksista.

Metsähallitus ylläpitää Vähä-Huiturissa vanhaa perinnemaisemaa. Seinillä olikin huomautuksia, ettei saarella kasvavaa uhanalaista perämerenmarunaa saa sekoittaa samalta näyttävään pujoon. Ympäri saarta sai väistellä myös hirvien papanakasoja. Hirviä ei enää näkynyt, mutta iltahämärissä rusakko loikki katajikossa.

Sauna

Maasto on herkkää kulumiselle.

Veden yli kantautui välillä Outokummun terästehtaan ääniä.

Oulunsalon Kraaseli

Kellon Kraaselin pienempi kaima löytyy Oulunsalon pohjoispuolelta. Oulunsalon Kraaselissa on itärannalla laavu, nuotiopaikka ja huussi. Saaren vieressä on vielä Pikku-Kraaseli, joten sekaannuksen mahdollisuus alkaa olla jo melkoinen Kraaseleista puhuttaessa. Avaraa rantaa tässä Kraaselissa ei oikein ole, joten kuulemma sääskiaikaan saaressa ei kovin kauaa viihdy. Me vierailimme Kraaselissa toukokuun puolivälissä, kun itikoista ei ollut vielä tietoakaan.

Menomatkalla mereltä vyöryi vastaan paksu sumu. Kyrönkarin lähistöllä alkoi sumun seasta kuulua vaimeaa meridieselin ääntä. Hiljalleen ääni voimistui ja punaisen laivan keula työntyi usvasta. Ei auttanut kuin jäädä aloilleen ja varmistaa, ettei olla yli satametrisen Isis-aluksen väylällä. Paluumatkalla sama toistui, kun Transanund-laiva ajoi edestämme kadoten pian harmauteen. Ilman kompassia suunnistaminen olisi ollut hankalaa ja olisimme saattaneet päätyä kauas aiotusta suunnasta.

Laavu on asiallisessa kunnossa, mutta nuotiopaikka kaipaisi ehostusta.

Väistimme isompaa kulkijaa, joka oli matkalla Ouluun. Transanund taitaa olla vakiovieras Oulun satamassa.

Kevätretki Rahjaan, osa 3: Koivukari — Venekari

Iltaeväät Koivukarin tuvan edustalla.

Siian halstrausta iltapalaksi.

Linnuntietä Koivukarista Venekariin ei olisi kuin reilu kilometri, mutta Ryöppään kierto pohjoispuolelta venyttää matkan vajaaseen neljään kilometriin. Rahjassa etäisyydet ovat siis lyhyitä ja reitin pystyy suunnittelemaan tarvittaessa hyvin saarten suojaan. Sopivalla tuulella karikkoisissa niemenkärjissä on murtuvia aaltoja. Venekarin läheisyydestä löytyy kolme muutakin huollettua taukopaikkaa, kaikki kolmen kilometrin säteellä Konikarvon satamasta.

Makkaranpaistotauko Venekarin päivätuvalla. Liiterin kirves oli kadoksissa.

Päivätuvan päiväunipatjat.

Kevätretki Rahjaan, osa 2: Hevoskari

Lepäsestä melottiin kuutisen kilometriä Hevoskariin. Viimekesäiseltä reissulta jäi mieleen hyvä rantautumispaikka saaren luoteisnokalla. Nyt tuuli sattui noihin kalliosyvennyksiin siltä suunnalta, että oli parempi kiertää suojaisemmalle puolelle. Kävelykierros saaressa tarjosi taas monipuolista nähtävää: kallioita, rakkakivikoita, lampia, katajanummea, suota, kangasmetsää, lehtimetsää... Visiitin kruunasi läheiseltä luodolta lentoon lähtenyt merikotkapari, josta ei valitettavasti ehtinyt kuvaa ottaa.

Vanha kivikummeli keskellä Hevoskaria.

Pohjoisempi saaren kahdesta lammesta.

Ulko-Turpo näkyy Hevoskarin kallioilta.