Letto vailla nimeä

Jälleen tätä letto-osastoa kolutaan. Tällä kertaa vuorossa nimetön Munakarin vieressä oleva saaripahanen, joka lämpimänä kevätpäivänä näytti parhaat puolensa. Kaiken nähdyn ja koetun pohjalta sen voisi nimetä vaikka Eväsletoksi tai Rentukkaletoksi. Lettohan on monen mielestä suon nimi, mutta Perämerellä se tarkoittaa useimmiten pientä, lähes puutonta saarta. Juuri tällaista.

Rentukka kukkii. Horisontissa Oulun piiput.

Telttapaikkaa on täältä turha etsiä.

Lokki oli kohdannut loppunsa, luultavasti merikotkan kynsissä.

Hylkeitä

Hylkeiden röhnötyskivikko Pitkäriisin ja Munakarin välissä, taustalla Runniletto.

"Läski? Minäkö?"

Yö Kotakarissa

Leiri löysi paikkansa kannakselta, joka yhdistää Eeranleton Kotakariin. Hiekkajuotin lounaispuolella levittäytyy laaja kosteikko, jonka takaa vilkkuivat horisontissa Hailuodon ja Lumijoen tuulivoimaloiden valot. Kotakari ja muut seudun saaret ovat melko tiheään mökitettyjä, joten rantautumispaikan saa valita tarkkaan, ettei osu kenenkään tontille.

Paskaletto

Ei se nyt aivan paska ollut. Aivan käypä maapalanen rantautua tauolle, istua laakealle kivelle ja syödä eväitä. Eikä niin paskaa lettoa tai saarentekelettä olekaan, etteikö se ansaitsisi oman paikkansa tämän blogin kartalla. Tämä Paskaletto sijaitsee Kellon Kraaselin ja Kotakarin välissä. Mutta mitä lie saaren nimeäjä ajatellut. Ehkä lokkien sotkemia kiviä?

Jäiden pahoinpitelemä paju työntää uutta versoa.

 

Taustalla Kotakari.

Tasaista maata telttapaikaksi.

Mitäpä tähän enää lisäämään.

Jäiden rippeet pohjoisrannalla.

Kaupungin savut horisontissa.