maanantai 12. tammikuuta 2015

Rahjan Hattukivi

Kivelläkin voi olla lippalakki, kuten kuvasta näkyy. Hattukivi, yksi Rahjan saariston nähtävyyksistä, on Kuusimällän pohjoispuolella.

Hattukiven kylkeen on hakattu merkintä:
MKH 1939
KV +25 sm
Kyse lienee silloisen Merenkulkuhallituksen keskiveden korkeuden merkinnästä, joka on nyt maankohoamisen myötä noin 70 senttiä ylempänä suhteessa nykyiseen teoreettiseen keskiveteen. Hattukivi on siis hyvin konkreettinen esimerkki siitä, että maa kohoaa Perämerellä 9 milliä vuodessa.







lauantai 10. tammikuuta 2015

Konikari

Syksyisellä Raahen saariston kierroksella pidettiin taukoa Konikarin laavulla. Maihin noustiin eteläkärjen hiekkarannalta. Polttopuita ei ollut liiterissä ainuttakaan. Kuulemma siksi, ettei edellisen talven heikkoja jäitä pitkin niitä päästy saareen kuljettamaan. Konikarista pohjoiseen saaret vähenevät ja matalaa vettä riittää pitkälle Siikajoen Tauvon suuntaan. 




lauantai 3. tammikuuta 2015

Kropsu

Nyt, kun meri on jäässä, täytyy kaivella arkistoja. Kuvat ovat kesäkuulta 2013, jolloin rantauduimme hetkeksi Kropsuun. Saaressa on vanha sektoriloisto, pieni taukokatos ja nuotiopaikkoja sekä veneilijöille laituri aallonmurtajan suojassa. Saaren länsipuolelta kulkee myös Oulu-Kemi -laivaväylä.

Tarina kertoo, että Kropsuun on haudattu kaksi naista, joista toinen tapettiin hirttämällä. Liekö ollut pahamaineinen Nännä-Liisa, joka oli jo kertaalleen haudattu mantereelle, mutta syystä tai toisesta siirretty Kropsuun. Tällä kertaa kummitusten sijaan sääsket hätistivät porukan lyhyen jaloittelun jälkeen takaisin vesille.