Tarina kertoo, että Kropsuun on haudattu kaksi naista, joista toinen tapettiin hirttämällä. Liekö ollut pahamaineinen Nännä-Liisa, joka oli jo kertaalleen haudattu mantereelle, mutta syystä tai toisesta siirretty Kropsuun. Tällä kertaa kummitusten sijaan sääsket hätistivät porukan lyhyen jaloittelun jälkeen takaisin vesille.
lauantai 3. tammikuuta 2015
Kropsu
Nyt, kun meri on jäässä, täytyy kaivella arkistoja. Kuvat ovat kesäkuulta 2013, jolloin rantauduimme hetkeksi Kropsuun. Saaressa on vanha sektoriloisto, pieni taukokatos ja nuotiopaikkoja sekä veneilijöille laituri aallonmurtajan suojassa. Saaren länsipuolelta kulkee myös Oulu-Kemi -laivaväylä.
Tarina kertoo, että Kropsuun on haudattu kaksi naista, joista toinen tapettiin hirttämällä. Liekö ollut pahamaineinen Nännä-Liisa, joka oli jo kertaalleen haudattu mantereelle, mutta syystä tai toisesta siirretty Kropsuun. Tällä kertaa kummitusten sijaan sääsket hätistivät porukan lyhyen jaloittelun jälkeen takaisin vesille.
Tarina kertoo, että Kropsuun on haudattu kaksi naista, joista toinen tapettiin hirttämällä. Liekö ollut pahamaineinen Nännä-Liisa, joka oli jo kertaalleen haudattu mantereelle, mutta syystä tai toisesta siirretty Kropsuun. Tällä kertaa kummitusten sijaan sääsket hätistivät porukan lyhyen jaloittelun jälkeen takaisin vesille.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti