Perämeren kansallispuisto: Pensaskari

Jaloittelutauko Pensaskarin entisessä kalastajakylässä. Rakennusten kunnostus oli tuoreista lautapinoista päätellen vaiheessa. Liekö Metsähallitus kunnostamassa tänne uutta autiotupaa? Nykyisellään ei vierailijoita taida liiaksi olla, kun ei ole laituriakaan.

Terästehdas häämöttää horisontissa.

Kalakämppä on aika karu asumus.

Perämeren kansallispuisto: Vähä-Huituri

Torniosta, Leton veneilykeskuksesta oli kuuden kilometrin taival Vähä-Huituriin. Huoltomiehet olivat laittaneet kevätsiivouksessa vuokratuvan priimakuntoon. Kesäkuusta huolimatta lämpötila pysytteli kymmenen asteen tuntumassa. Onneksi tuvan vanhaan avotakkaan oli maaliskuussa asennettu takkasydän, joka lämmitti mökin nopeasti yöpymiskuntoon. Ilta oli hieno päättää saunan löylyissä, joista harvoin melontaretkellä pääsee nauttimaan. Tupa oli odotettua suurempi ja sitä oli viime aikoina uudistettu. Metsähallituksen tiedoista poiketen tuvassa oli nukkumapaikkoja kymmenelle, kolme eteisessä ja loput isommalla puolella. Kuudenkymmenen euron vuorokausihinta on vähintäänkin kohtuullinen näistä mukavuuksista.

Metsähallitus ylläpitää Vähä-Huiturissa vanhaa perinnemaisemaa. Seinillä olikin huomautuksia, ettei saarella kasvavaa uhanalaista perämerenmarunaa saa sekoittaa samalta näyttävään pujoon. Ympäri saarta sai väistellä myös hirvien papanakasoja. Hirviä ei enää näkynyt, mutta iltahämärissä rusakko loikki katajikossa.

Sauna

Maasto on herkkää kulumiselle.

Veden yli kantautui välillä Outokummun terästehtaan ääniä.

Oulunsalon Kraaseli

Kellon Kraaselin pienempi kaima löytyy Oulunsalon pohjoispuolelta. Oulunsalon Kraaselissa on itärannalla laavu, nuotiopaikka ja huussi. Saaren vieressä on vielä Pikku-Kraaseli, joten sekaannuksen mahdollisuus alkaa olla jo melkoinen Kraaseleista puhuttaessa. Avaraa rantaa tässä Kraaselissa ei oikein ole, joten kuulemma sääskiaikaan saaressa ei kovin kauaa viihdy. Me vierailimme Kraaselissa toukokuun puolivälissä, kun itikoista ei ollut vielä tietoakaan.

Menomatkalla mereltä vyöryi vastaan paksu sumu. Kyrönkarin lähistöllä alkoi sumun seasta kuulua vaimeaa meridieselin ääntä. Hiljalleen ääni voimistui ja punaisen laivan keula työntyi usvasta. Ei auttanut kuin jäädä aloilleen ja varmistaa, ettei olla yli satametrisen Isis-aluksen väylällä. Paluumatkalla sama toistui, kun Transanund-laiva ajoi edestämme kadoten pian harmauteen. Ilman kompassia suunnistaminen olisi ollut hankalaa ja olisimme saattaneet päätyä kauas aiotusta suunnasta.

Laavu on asiallisessa kunnossa, mutta nuotiopaikka kaipaisi ehostusta.

Väistimme isompaa kulkijaa, joka oli matkalla Ouluun. Transanund taitaa olla vakiovieras Oulun satamassa.

Kevätretki Rahjaan, osa 3: Koivukari — Venekari

Iltaeväät Koivukarin tuvan edustalla.

Siian halstrausta iltapalaksi.

Linnuntietä Koivukarista Venekariin ei olisi kuin reilu kilometri, mutta Ryöppään kierto pohjoispuolelta venyttää matkan vajaaseen neljään kilometriin. Rahjassa etäisyydet ovat siis lyhyitä ja reitin pystyy suunnittelemaan tarvittaessa hyvin saarten suojaan. Sopivalla tuulella karikkoisissa niemenkärjissä on murtuvia aaltoja. Venekarin läheisyydestä löytyy kolme muutakin huollettua taukopaikkaa, kaikki kolmen kilometrin säteellä Konikarvon satamasta.

Makkaranpaistotauko Venekarin päivätuvalla. Liiterin kirves oli kadoksissa.

Päivätuvan päiväunipatjat.

Kevätretki Rahjaan, osa 2: Hevoskari

Lepäsestä melottiin kuutisen kilometriä Hevoskariin. Viimekesäiseltä reissulta jäi mieleen hyvä rantautumispaikka saaren luoteisnokalla. Nyt tuuli sattui noihin kalliosyvennyksiin siltä suunnalta, että oli parempi kiertää suojaisemmalle puolelle. Kävelykierros saaressa tarjosi taas monipuolista nähtävää: kallioita, rakkakivikoita, lampia, katajanummea, suota, kangasmetsää, lehtimetsää... Visiitin kruunasi läheiseltä luodolta lentoon lähtenyt merikotkapari, josta ei valitettavasti ehtinyt kuvaa ottaa.

Vanha kivikummeli keskellä Hevoskaria.

Pohjoisempi saaren kahdesta lammesta.

Ulko-Turpo näkyy Hevoskarin kallioilta.

Kevätretki Rahjaan, osa 1: Konikarvo — Lepänen

Huhtikuisella meriretkellä on puolensa. Sääskiä ei tarvitse vielä huitoa, mutta kajakin pakkaaminen käy työstä, kun mukaan täytyy ottaa kylmän kelin leirivarusteet ja -vaatteet. Perämeren pohjoisimmat osat ovat vielä jäässä, mutta Raahesta etelään rannikko alkoi olla täysin sulaa. Meloessa tarkenee mainiosti kuivapuvulla, melontarukkasilla ja lämpimällä kerrastolla, mutta maatauoilla tuuli jäähdyttää kosteat kädet ja kuivapuvun nopeasti. Kylmä hiipii iholle hetkessä, ellei pysyttele liikkeessä. Taukotakki ja lämpimät käsineet oli syytä pitää kajakissa helposti saatavilla.

Konikarvon satamasta löytyi Boundless Bohnian Bay -hankkeessa rakennettu melontalaituri.
Laiturin vieressä laiteltiin kuntoon Kalajoen Ladun kajakkivajaa.

Pistäyimme evästauolla Lepäsen länsirannalla Metsähallituksen vuokratuvan pihassa. Tuvan suurin mukavuus on erillisessä rakennuksessa oleva sauna, joten kenties jatkossa tulee kokeiltua tätäkin vaihtoehtoa. Nyt oli suunnitelmissa meloa yöksi tutulle Koivukarin autiotuvalle.

Lepäsen rannasta Hevoskarin suuntaan.
Ruuhkaa ei merellä vielä ollut. Ainoat nähdyt kulkijat taisivat olla kaikki kalastajia.

Viimeiset jäät Hermanneilla

Sunnuntain tuulet hajottivat viimeisetkin jäälautat Oulun edustalta. Matalarantaisten Hermannien kupeessa oli vielä kasautunutta jäätä. Pienikin kasa näyttää suurelta, kun kuvaa riittävän läheltä vedenpintaa.

Jää oli läpimelottavaa höttöä.

Etualalla Hermannit, taustalla Runniletto linjatauluineen.

Toppilansalmen suulta Hermanneille on matkaa "vain" 2,5 kilometriä, mikä voi monen tiheämpään saaristoon tottuneen rannikkokaupungin asukista kuulostaa pitkältä merenselältä. Kesällä kolmen lähes yhteenkasvaneen saaren rykelmä houkuttelee paljon vesilläliikkujia. Saarista keskimmäisessä on koillispuolella matala hiekkaranta. Kajakilla pääsee Hermanneilla suoraan rantaan, kun isommat veneet täytyy jättää kauemmas ankkuriin.

Palatessa Toppilan lämpövoimala tuprautti tavallista sakeammat savut taivaalle.