maanantai 26. toukokuuta 2014

Hietakalla

Kuusi kilometriä Iin Merihelmestä länteen on Hietakalla. Saarella on Metsähallituksen autiotupana toimiva vanha kalastajamökki, kota ja kotasauna. Nuotiopaikat löytyvät saaren molemmista päistä. Saaren pohjoispuolelle kaartuu pitkä aallonmurtaja, jonka suojassa on veneiden kiinnitykseen sopivia paaluja. Melojan näkökulmasta rantautumispaikalla ei juuri ole väliä, sillä rannat ovat joka puolella kiveä täynnä.

Saari kaipaisi siistimistä. Siellä täällä lojui muovipulloja, oluttölkkejä, kanistereita ja muuta roinaa. Liiterissä ei ollut jäljellä ainuttakaan polttopuuta. Metsähallitus on kuitenkin päivittämässä saaren varustelua, sillä uusi huussi odotti kasaajaansa liiterin vieressä.




Historiankirjat kertovat, että Oolannin sodan aikaan kesällä 1855 englantilaiset ankkuroivat laivansa Hietakallan lähelle ja yrittivät sieltä käsin ryöstää kuivaniemeläisten jähtejä. Paikallisilla oli kuitenkin kovat piipussa ja englantilaiset pakotettiin perääntymään.

Hietakallan kotasauna

Kodassa on vanha ruosteinen kamiina.

Vanha matala kalakämppä on nyt autiotupana. Petipaikat tuvassa on kolmelle ja kamiinakin löytyy. Tuvan harvaseinäisessä eteisessäkin voisi nukkua.





Rantakivikkoa



Hietakalla näkyy horisontissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti