maanantai 20. kesäkuuta 2016

Haukiputaan saarikierros, osa 1: Hietakari

Tästä alkaa kierros Haukiputaan edustan saariin. Ensimmäisenä saa vuoron Hietakari, Kotakarin naapuri, jossa pidimme jaloittelutauon. Hietakaria ja Kotakaria erottaa muutaman sadan metrin pituinen hiekkakannas, joka meriveden korkeudesta riippuen on joko kuivana tai pinnan alla. Nyt vedenkorkeuden ollessa alle keskiveden, kannas oli kokonaan näkyvillä. Veikkaanpa, että parin vuosikymmenen kuluttua se puskee jo heinää ja pajukkoa, eikä saaria silloin enää erota toisistaan.

Hietakarin rannat ovat melko tiuhassa mökkejä, joten melojan retkeilysaarena sitä ei voi kehua. Ehkä tarkemmalla tutkiskelulla voisi rauhallinen leiripaikka joltain kulmalta vielä löytyä. Laivatkin kiertävät Hietakaria monelta suunnalta. Saaren länsipuolella Oulun väylä haarautuu ulkomerelle ja Kemiin kulkeviksi väyliksi. Kemin väylä tekee saaren pohjoispuolella yli yhdeksänkymmenen asteen mutkan, joten kipparit saavat pyörittää ruoria ihan tosissaan.



Suola-arho kasvaa vihreänä mattona rantahietikolla.

Saaresta toiseen juosseen hirven jäljet.

Hietakarin alempi linjataulu näyttää suuntaa Oulun-Kemin väylälle.

Erään hauen maalliset jäännökset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti