Haukiputaan saarikierros, osa 4: Kropsu

Haukiputaan saarikierros päättyy tältä erää Kropsuun, jossa pidimme lounastauon ennen mantereelle melomista. Sääsket ovat ennenkin hätistäneet täältä äkkiä takaisin vesille, mutta nyt urheus riitti kävelylenkkiin saaren läpi kulkevaa polkua pitkin saaren toiselle nuotiopaikalle. Kropsu erottuu lähimmistä saarista jollain tapaa komeampana. Itärannan vankat petäjät vakuuttavat, että maa jalkojen alla ei ole ihan vasta merestä noussutta. Saaressa ei ole mökkejä, joten sitä voi vahvasti suositella retkikohteeksi. Nautittavimmillaan se lienee sääskiajan ulkopuolella.

Tusina purkkilihapullia perunamuusin kera on sopiva melontapäivän lounas.

Meri on verottanut aallonmurtajan pitkoksia.

Pohjoispään sataman vieressä oleva nuotiopaikka.

Liiteri-huussi.

Polku vie toiselle nuotiopaikalle.

Eteläpään nuotiopaikka on askeettisempi, mutta ympärillä on rutkasti hyviä telttapaikkoja.

Etelärantaa. Taustalla Hietakari.

Merikohokki viihtyy rantakivikossa.

Haukiputaan saarikierros, osa 3: Yö Kattilankallassa

Kattilankalla on esitelty tässä blogissa kertaalleen aiemmin, mutta ansaitsee toki toisenkin visiitin. Yhtenä uloimmista saarista sen länsipuolella avautuu rannaton meri, mikä luo saareen ehtaa ulkomeren tunnelmaa. Saareen rantautuminen oli tällä kertaa hieman vaivalloisempaa, koska matalalla ollut vesi pakotti kantamaan kajakkeja viitisenkymmentä metriä rantatörmälle. Ennätimme perille kirjaimellisesti hyvän sään aikana, sillä heti leirin pystytyksen jälkeen alkoi etelän suunnalta lähestyvä ukonilma päästellä ensimmäisiä jyrähdyksiään. Pian alkoi sataa ja oli hakeuduttava suojaan.

Ukkonen kiersi lopulta idän puolelta ohi.

Teehetki tarpin alla sadetta ja ukkosta kuunnellen.

Itäpuolen niemekkeessä oli rutkasti hyviä telttapaikkoja ja pari nuotiopaikkaa.

Tukkakoskelot lensivät saarta ympäri koko illan välillä laskeutuen ja taas jatkaen. Hullu käytös ei voi liittyä muuhun kuin suvun jatkamiseen...

Suojasatamasta tuleva polku haarautuu kahdeksi.

Olin kuullut, että Kattilankallassa on avoin kämppä. Asia oli kuitenkin jäänyt aiemmilla kerroilla tarkistamatta. Kämppä löytyi meripelastusyhdistyksen korkean mökin vierestä. Karun, pitkänomaisen tönön toinen pää oli lukittu, mutta toisesta päästä pääsi sisään. Kämpässä leijui ummehtunut haju, eikä jäänyt epäselväksi, että sisällä on tupakoitu. Kaksikerroksisilla makuulavereilla lojui sekalainen valikoima patjoja ja peittoja. Nurkkaan muuratun lieden vierestä kuulosti tippuvan vettä sisään. Petipaikkoja mökki tarjoaa kahdeksalle. Ollakseen houkutteleva yöpymispaikka, kämppä tarvitsisi perusteellisen kunnostuksen, jossa laitettaisiin tuuletus kuntoon. Kämpän pitäminen avoinna on joka tapauksessa ystävällinen ele sen nykyiseltä haltijalta, Kiviniemen Meripelastusyhdistykseltä, sillä pahan kelin tullen se voi olla korvaamaton suojapaikka.

 

Mökin pöydällä oli 1980-luvun Oulu-lehdestä leike, jossa ruodittiin tuolloin porua herättänyttä Kattilankallan suojasataman rakentamista. Hanketta oli sen valmistuttua äänekkäästi kritisoitu.  Monien mielestä satama oli sijoitettu väärälle puolelle saarta ja on siksi kovalla tuulella vaarallinen lähestyä. Onnettomuuksiakin satamaan tulleille aluksille oli sattunut. Artikkelissa haastateltu TVL:n Oulun piirin vesitiepäällikkö pahoitteli sitä, että kalastajien kritiikki tuli vasta sataman rakentamisen jälkeen. Niin tai näin, melojalle suojasatama ei ole elintärkeä, koska rantautuminen onnistuu luonnonrantaankin, usein helpommin kuin korkealle laiturille tai aallonmurtajan kivikkoon.

Suomen Meripelastusseuran pelastusristeilijä Jenny Wihuri ohitti aamusella Kattilankallan. Jälkeenpäin selvisi, että alus oli ollut vieraana Ouhoi!-tapahtumassa Oulun Kiikelissä ja oli matkalla Raaheen.

Haukiputaan saarikierros, osa 2: Hanhikari

Hietakarista jatkoimme länsiluoteeseen samalla sopivaa lounaspaikkaa etsien. Ensimmäisenä vastaan tulleet letot osoittautuivat lokkien hätäisestä mekastuksesta päätellen kelvottomiksi evästelypaikoiksi, joten päädyimme rantautumaan Hanhikarin kivikkoiselle länsirannalle. Kivikko olisi ollut kovemmalla tuulella mahdoton rantautua, mutta nyt sieltä löytyi jokaiselle sopiva istumakivi evästelyä varten. Saaren itäranta jätettiin suosiolla rauhaan siellä olevan kesämökin vuoksi.

Lounaana Kiviniemen kalasataman Kalapuohin lohivarras.

Haukiputaan saarikierros, osa 1: Hietakari

Tästä alkaa kierros Haukiputaan edustan saariin. Ensimmäisenä saa vuoron Hietakari, Kotakarin naapuri, jossa pidimme jaloittelutauon. Hietakaria ja Kotakaria erottaa muutaman sadan metrin pituinen hiekkakannas, joka meriveden korkeudesta riippuen on joko kuivana tai pinnan alla. Nyt vedenkorkeuden ollessa alle keskiveden, kannas oli kokonaan näkyvillä. Veikkaanpa, että parin vuosikymmenen kuluttua se puskee jo heinää ja pajukkoa, eikä saaria silloin enää erota toisistaan.

Hietakarin rannat ovat melko tiuhassa mökkejä, joten melojan retkeilysaarena sitä ei voi kehua. Ehkä tarkemmalla tutkiskelulla voisi rauhallinen leiripaikka joltain kulmalta vielä löytyä. Laivatkin kiertävät Hietakaria monelta suunnalta. Saaren länsipuolella Oulun väylä haarautuu ulkomerelle ja Kemiin kulkeviksi väyliksi. Kemin väylä tekee saaren pohjoispuolella yli yhdeksänkymmenen asteen mutkan, joten kipparit saavat pyörittää ruoria ihan tosissaan.

Suola-arho kasvaa vihreänä mattona rantahietikolla.

Saaresta toiseen juosseen hirven jäljet.

Hietakarin alempi linjataulu näyttää suuntaa Oulun-Kemin väylälle.

Erään hauen maalliset jäännökset.

Letto vailla nimeä

Jälleen tätä letto-osastoa kolutaan. Tällä kertaa vuorossa nimetön Munakarin vieressä oleva saaripahanen, joka lämpimänä kevätpäivänä näytti parhaat puolensa. Kaiken nähdyn ja koetun pohjalta sen voisi nimetä vaikka Eväsletoksi tai Rentukkaletoksi. Lettohan on monen mielestä suon nimi, mutta Perämerellä se tarkoittaa useimmiten pientä, lähes puutonta saarta. Juuri tällaista.

Rentukka kukkii. Horisontissa Oulun piiput.

Telttapaikkaa on täältä turha etsiä.

Lokki oli kohdannut loppunsa, luultavasti merikotkan kynsissä.

Hylkeitä

Hylkeiden röhnötyskivikko Pitkäriisin ja Munakarin välissä, taustalla Runniletto.

"Läski? Minäkö?"

Yö Kotakarissa

Leiri löysi paikkansa kannakselta, joka yhdistää Eeranleton Kotakariin. Hiekkajuotin lounaispuolella levittäytyy laaja kosteikko, jonka takaa vilkkuivat horisontissa Hailuodon ja Lumijoen tuulivoimaloiden valot. Kotakari ja muut seudun saaret ovat melko tiheään mökitettyjä, joten rantautumispaikan saa valita tarkkaan, ettei osu kenenkään tontille.