Kirja: Perämeren kohdekirja

Perämeren kohdekirjassa on 218 sivua ihmeteltävää.
(Kuvalähde: www.visitbothnianbay.com)

Kuva lisätty blogiin tämän lauseen innoittamana:
"Kirjaa saa vapaasti käyttää Perämeren
yleishyödylliseen tarkoitukseen."

Boundless Bothnian Bay -hankkeen ohessa julkaistu Perämeren kohdekirja on erinomainen opas retkeilyyn Itämeren pohjoisimmassa sopukassa. Se esittelee rannikon satamia ja muita veneilijälle sopivia kohteita kattavasti Skellefteåsta Kokkolaan. Kirjan 112 kohdetta on esitelty hyvien perustietojen kera ja erityisesti satamien palvelut on listattu huolellisesti. Vaikka retkimeloja ei yleensä enemmälti palveluita matkalleen kaipaakaan, voi pidemmällä matkalla melova hyötyä vesipisteiden, kauppojen ja vessojen tiedoista. Satamat ovat myös käytännöllisimpiä melontaretkien lähtöpaikkoja, joihin on turvallista jättää auto yöksi tai useammaksi.

Kirja on tehty veneilijöille ja siinä esitellyt kohteet ovat veneellä saavutettavissa. Kajakilla retkeilevälle jää itse löydettäväksi moninkertainen määrä lisää kohteita väylien ulkopuolelta. Melonta mainitaan kirjassa vain Rahjan saariston yhteydessä. Retkimelojaa kummasti hymyilyttää Venealan Keskusliiton toimitusjohtajan kirjoittamassa esipuheessa maininta: "Veneily on aktiivisena liikuntamuotona ja nimenomaan perheliikuntamuotona aivan ykkönen." Soutua ja reippaampaa purjehdusta lukuunottamatta veneily merellä ei taida juuri hikeä nostattaa. Joka tapauksessa merelle sopivat kaikenlaisilla kulkupeleillä liikkujat, joita yhdistää mieltymys tai tarve vesillä liikkumiseen.

Jokaisesta kohteesta on lyhyt esittely, jossa kerrotaan nähtävyyksien lisäksi paikan luonnosta ja historiasta. Pisteitä voi teokselle antaa myös hienosta kuvituksesta. Jokaisesta kohteesta on vähintään yksi valokuva sekä pelkistetty kartta. Kartoissa ei ole merkittynä satamien sisääntuloväyliä, jotka varmasti monelle veneilijälle olisivat hyödyllistä tietoa.

Perämeren kohdekirjaa on painettu suomeksi vain 500 kappaletta, mutta kirjakaupoista sitä on turha etsiä. Boundless Bothnian Bay oli EU:n rahoittama hanke, joten kirjaa ei voida myydä kuluttajille. Onneksi ilmainen PDF-versio on vapaasti ladattavissa verkosta. Painetulle kirjalle olisi varmasti löytynyt ostajia, sillä hienosti kuvitettu laadukas teos kuluisi varmasti monen vesilläliikkujan käsissä hiirenkorville.

• Perämeren kohdekirja (suomeksi)
• Bothnian Bay Attraction Book (in English)
• Bottenvikens Attraktionsbok (på svenska)
  

Kirja: Pekka Lassila - Maininki

Retkimelojien Sinivalkonauhan, eli Suomen rannikon melonnan Virojoelta Tornioon tai päinvastoin, on melonut jo toistasataa melojaa. Nurmijärveläinen Pekka Lassila meloi matkan kesällä 2013, bloggasi reissun kuulumisia reaaliajassa maakuntalehtiin ja kirjoitti urakasta vielä kirjan. Matkablogissaan Lassila kirjoitti pääasiassa matkansa päivittäisistä tapahtumista sekä tarinoita rannikon kylien ja kaupunkien merellisestä historiasta ja nykypäivästä. Maininki-kirjaan hän on sisällyttänyt taustaa yllättävästä työpaikan menetyksestään ja matkastaan välivaiheena uuteen elämäntilanteeseen.

Meri- ja retkimelontaan vihkiytynyttä kirja pitää otteessaan koko matkan. Kirjan luvut on jaoteltu melontapäivien mukaan ja Lassila kuvaa kiitettävästi reittiään ja pysähdyspaikkojaan. Kuvia kirjassa olisi voinut olla enemmänkin, vaikka mikään matkaopas se ei olekaan. Sinivalkonauhan melontaa suunnittelevalle valkenee ainakin yksi asia: useimmat rannikon palvelut ovat touko-kesäkuussa vielä kiinni ja matkalaisen täytyy varautua siihen, ettei joka kylässä ja satamassa pääse täydentämään vesi- ja ruokavarantoja, saati nautiskelemaan valmiiseen pöytään. Monet seurasivat Lassilan etenemistä blogin ja GPS-jäljen perusteella ja tarjosivat yösijaa. Jokaiseen tarjoukseen tarttuminen olisi saattanut venyttää reissua helposti viikolla parilla.

Kalevan blogit: Meriseikkailu kajakilla Virojoelta Tornioon

Pekka Lassilan Valokuvia vesiltä ja mailta -blogi

Kirja: Martti Raive - Kanootilla Oulusta Helsinkiin (1948)

Martti Raive meloi vuonna 1931 jauhosäkeillä pinnoittamallaan rimakajakilla kotikaupungistaan Oulusta Helsinkiin ja kirjoitti matkastaan myöhemmin kirjan "Kanootilla Oulusta Helsinkiin" (Karisto 1948).

Lääkäri oli suositellut keuhkosairaalle Raiveelle raitista ulkoilmaa. Niinpä hän päätti nauttia sitä ihan tosissaan. Oulusta lähtöään Raive kuvaa dramaattisin sanoin:

"Kaihoisin katsein käännyn silmäilemään vielä kerran kaupungin kasvoja. Oulu on kaunis mereltä katsottuna, varsinkin kun ilta-aurinko kultaa loistollaan sen valkoisten talojen ikkunaruudut ja heijastuu komean tuomiokirkon rististä kohden sinistä taivasta. Annoin silmieni viivähtää hetkisen tutuissa rakennuksissa, kaduissa ja puistojen vihreydessä. Tahdoin vielä kerran painaa lähtemättömästi mieleeni Oulujoen yli johtavat sillat, idyllisen Linnansaaren tähtitorneineen ja valleineen. Tahdoin vielä kerran kuunnella Merikosken mahtavaa pauhua, joka niin monta kesää ja talvea oli tuutinut minua iltaisin uneen ja aamulla herättänyt uuteen päivään. Herkistynein mielin, kääntyessäni jatkamaan matkaa, huokasin: »Kaunis olet, sinä Pohjolan valkea kaupunki, nähnenkö sinua enää koskaan!»"

Monenlaista ehti pitkän matkan aikana tapahtua. Vaasan saaristossa Raive sattui melontapäivän päätteeksi kalastajan mökkiin, jossa viimeisillään raskaana ollut rouva alkoi synnyttää. Isännän ollessa vielä verkoilla Raive toimi kätilönä synnytyksessä. Kieltolain aikaa kun elettiin, joutui Raive vesillä ollessaan myös keskelle pirtumiesten ja virkavallan välistä tulitusta. Ihme, että mies selvisi Helsinkiin saakka hengissä.

Varusteet eivät olleet nykymittapuulla kovinkaan turvalliset. Kangaspäällysteinen rimakajakki oli herkkä rikkoutumaan terävistä kivistä. Kelluntaliiveistä ei ollut tietoakaan, kun Raive puki korkkivyön ylleen kovemman tuulen yllättäessä. Ei ollut liioin kuorivaatteita, kuivapusseja eikä kännykkää, jolla hälyttää apua. Matkansa Raive rahoitti myymällä postikortteja.

"Kanootilla Oulusta Helsinkiin" löytyy ainakin Oulun pääkirjaston varastosta ja ei-lainattavana myös maakuntakokoelmasta. Hyvää lukemista talvikaudelle.

Hoikka-Hiue

Hoikka-Hiukeessa on itärannalla hyvä avara leiripaikka, jossa on tilaa isommallekin telttaporukalle. Rannan tuntumasta löytyy pari ulkohuussia ja vanha telttasaunan runko kiukaineen. Kesäkuun lopulla sääskihuppu oli tarpeen.

Haukiputaan edusta kuhisi kieltolain aikaan pirtumiehiä, jotka salakuljettivat kanistereitaan kauempana merellä olleista pirtulaivoista. Saaret toimivat kätköpaikkoina, kun isoja pirtueriä ei voitu viedä kerralla maihin. Vuonna 1926 Oulun kaupungin raastuvanoikeus totesi Hoikka-Hiukeesta seuraavaa: "Saari näytti olevan oikein salakuljettajien pesäpaikka, sillä hiekkapaikat oli aivan myllätyt kätköinä, ollen lapioita useampia saatavilla." Ehkä hiekasta vielä joku pirtukanisteri löytyisi, kun ryhtyisi kaivelemaan.

Merikohokki

Saderintama lähestyy koillisesta.

Tällaisena aamuna on onni pukea kuivapuku jo teltassa päälle.

Iijoen suisto

Sumuisena loppusyksyn päivänä tehty reissu alkoi Alarannalta Karhu-saareen vievän lossin vierestä. Laajalla suistoalueella riittää saarien välisiä sokkeloita kierreltäväksi vaikka useammalle kerralle. Paikallisten kalastajien pyydyksiä on alueella paljon ja paikoin saikin tarkkaan katsoa reittiä niiden ohi.

Karhun eteen ajautunut proomu.

Tämä näkymä on hyvä muistutus siitä, että kartta ja kompassi ovat retkimelojan perusvarusteita.

 

Jokaisella veneenomistajalla on omat portaat.

Tankar

Tankarin majakkasaarella Kokkolan edustalla tuli käytyä kesällä 2013. Lähdimme Aggnissundista, josta matkaa Tankariin tuli 6,5 kilometriä. Vuonna 1889 rakennettua majakkaa täytyi tyytyä katselemaan kauempaa, sillä se jäi musiikkitapahtumalle aidatun alueen sisälle. Majakan ihmettelyn lisäksi kannattaa tehdä kävelykierros ja vilkaista luotsiasemaa, museota, kappelia ja vanhoja kalastajamökkejä.

Tankarin kappeli on vuodelta 1754.

Raahen Iso-Kraaseli

Iso-Kraaselin maamerkkinä seisoo puinen pooki, joka on samojen Albin Stjerncreutzin suunnitelmien mukaan rakennettu kuin Laitakarin pooki Oulun edustalla. Pookin vieressä seisoo yli satavuotias luotsiasema, joka viettää eläkepäiviään vuokrattavana majoitustilana. Samasta pihapiiristä löytyy saunan ja ison taukokatoksen lisäksi kaksi purjevajaa, joissa niinikään voi yöpyä. Me varasimme luotsituvan viikonloppuretken yösijaksi. Samalla saimme nautiskella erinomaisesta saunasta.

Aika on ajanut sen verran luotsituvan ohitse, että katon tähystysikkunoista tiiraileva näkee pääasiassa puiden latvoja. Iso-Kraaselin luotsit ovat epäilemättä olleet arvostettuja ammatissaan, koska laivojen arvokkaat lastit on täytynyt saada turvallisesti satamaan. Tarina kertoo, että Raahen kaduilla huudeltiin "Pooki flakkaa!", kun Iso-Kraaselin pookiin oli vedetty lippu merkiksi saapuvasta laivasta.

Saaren 2,3 kilometriä pitkä luontopolku kannattaa käydä kiertämässä. Polku mutkittelee erilaisten metsätyyppien läpi merenrantaniitylle ja yllättää monipuolisuudellaan. Kunnioitettavan kokoista petäjää pitää toki käydä ihmettelemässä.

Kalla

Raahen kierros jatkuu Taskusta Kallaan, pieneen ja kivikkoiseen ulkosaareen. Täälläkin on Raahen Kalastajainseuran avoin tupa ja wc.

Kallan autiotupa oikealla.

 

Suola-arhon syysväritys

Taskun suuntaan

Tasku

Raahen Taskussa on 1853 rakennettu tunnusmajakka ­­­­­­­­­­­­­­­­- pooki, kuten täällä päin on tapana sanoa. Tämäkin pooki on Albin Stjerncreutzin suunnittelema. Matkaa Raahen Purjehdusseuran satamasta Ulko-Fantista tulee vajaat viisi kilometriä. Taskun puurakenteinen maamerkki sai kesällä osuman salamasta ja­ on nyt vähän rempallaan. Saari on talvisin jäätilanteen salliessa suosittu hiihtoetappi ja punaisessa höylähirsimökissä pidetään latukahvilaa. Sisällä on tilaa tulistella isommallakin porukalla. Pienempi mökki on Raahen Kalastajainseuran, mutta tunkkaisena ja sotkuisena ei houkuttele viipymään. Molemmat rakennukset ovat kävijöille avoinna.

Runniletto

Nämä kuvat Runniletosta ovat kahden vuoden takaa lokakuulta 2012. Reissu jäi erityisesti mieleen yllättävän kohtaamisen vuoksi. Suuren pöllön näkeminen pienellä saarella kilometrien päästä mantereelta oli erikoinen hetki. Lapinpöllö oli vaikuttava ilmestys. Se antoi tulla yllättävän lähelle, mutta lensi sitten äänettömästi vähän matkan päähän toiseen puuhun.

Runnileton linjataulu näkyy kauas.

Minkähän rakennelman perustukset nämä ovat, kuka tietää?

Saaressa ei taida olla ainuttakaan suoraa puuta.

Lapinpöllö vietti iltapäivää Runniletossa.

Pateniemen proomut

Neljä proomua upotettiin aikoinaan Pateniemen sahan satamaan aallonmurtajan virkaa toimittamaan. Saharakennukset purettiin 90-luvulla ja alueen pintamaat puhdistettiin. Ruosteiset proomut makaavat yhä rannassa, vaikka sahasta ei ole enää jälkeäkään. Yksi proomuista on upotettu syvemmälle ja jää selkeästi pinnan alle.

Paksuja ketjuja pinnan alla olevan proomun kannella.