Haukiputaan saarikierros, osa 4: Kropsu

Haukiputaan saarikierros päättyy tältä erää Kropsuun, jossa pidimme lounastauon ennen mantereelle melomista. Sääsket ovat ennenkin hätistäneet täältä äkkiä takaisin vesille, mutta nyt urheus riitti kävelylenkkiin saaren läpi kulkevaa polkua pitkin saaren toiselle nuotiopaikalle. Kropsu erottuu lähimmistä saarista jollain tapaa komeampana. Itärannan vankat petäjät vakuuttavat, että maa jalkojen alla ei ole ihan vasta merestä noussutta. Saaressa ei ole mökkejä, joten sitä voi vahvasti suositella retkikohteeksi. Nautittavimmillaan se lienee sääskiajan ulkopuolella.

Tusina purkkilihapullia perunamuusin kera on sopiva melontapäivän lounas.

Meri on verottanut aallonmurtajan pitkoksia.

Pohjoispään sataman vieressä oleva nuotiopaikka.

Liiteri-huussi.

Polku vie toiselle nuotiopaikalle.

Eteläpään nuotiopaikka on askeettisempi, mutta ympärillä on rutkasti hyviä telttapaikkoja.

Etelärantaa. Taustalla Hietakari.

Merikohokki viihtyy rantakivikossa.

Haukiputaan saarikierros, osa 3: Yö Kattilankallassa

Kattilankalla on esitelty tässä blogissa kertaalleen aiemmin, mutta ansaitsee toki toisenkin visiitin. Yhtenä uloimmista saarista sen länsipuolella avautuu rannaton meri, mikä luo saareen ehtaa ulkomeren tunnelmaa. Saareen rantautuminen oli tällä kertaa hieman vaivalloisempaa, koska matalalla ollut vesi pakotti kantamaan kajakkeja viitisenkymmentä metriä rantatörmälle. Ennätimme perille kirjaimellisesti hyvän sään aikana, sillä heti leirin pystytyksen jälkeen alkoi etelän suunnalta lähestyvä ukonilma päästellä ensimmäisiä jyrähdyksiään. Pian alkoi sataa ja oli hakeuduttava suojaan.

Ukkonen kiersi lopulta idän puolelta ohi.

Teehetki tarpin alla sadetta ja ukkosta kuunnellen.

Itäpuolen niemekkeessä oli rutkasti hyviä telttapaikkoja ja pari nuotiopaikkaa.

Tukkakoskelot lensivät saarta ympäri koko illan välillä laskeutuen ja taas jatkaen. Hullu käytös ei voi liittyä muuhun kuin suvun jatkamiseen...

Suojasatamasta tuleva polku haarautuu kahdeksi.

Olin kuullut, että Kattilankallassa on avoin kämppä. Asia oli kuitenkin jäänyt aiemmilla kerroilla tarkistamatta. Kämppä löytyi meripelastusyhdistyksen korkean mökin vierestä. Karun, pitkänomaisen tönön toinen pää oli lukittu, mutta toisesta päästä pääsi sisään. Kämpässä leijui ummehtunut haju, eikä jäänyt epäselväksi, että sisällä on tupakoitu. Kaksikerroksisilla makuulavereilla lojui sekalainen valikoima patjoja ja peittoja. Nurkkaan muuratun lieden vierestä kuulosti tippuvan vettä sisään. Petipaikkoja mökki tarjoaa kahdeksalle. Ollakseen houkutteleva yöpymispaikka, kämppä tarvitsisi perusteellisen kunnostuksen, jossa laitettaisiin tuuletus kuntoon. Kämpän pitäminen avoinna on joka tapauksessa ystävällinen ele sen nykyiseltä haltijalta, Kiviniemen Meripelastusyhdistykseltä, sillä pahan kelin tullen se voi olla korvaamaton suojapaikka.

 

Mökin pöydällä oli 1980-luvun Oulu-lehdestä leike, jossa ruodittiin tuolloin porua herättänyttä Kattilankallan suojasataman rakentamista. Hanketta oli sen valmistuttua äänekkäästi kritisoitu.  Monien mielestä satama oli sijoitettu väärälle puolelle saarta ja on siksi kovalla tuulella vaarallinen lähestyä. Onnettomuuksiakin satamaan tulleille aluksille oli sattunut. Artikkelissa haastateltu TVL:n Oulun piirin vesitiepäällikkö pahoitteli sitä, että kalastajien kritiikki tuli vasta sataman rakentamisen jälkeen. Niin tai näin, melojalle suojasatama ei ole elintärkeä, koska rantautuminen onnistuu luonnonrantaankin, usein helpommin kuin korkealle laiturille tai aallonmurtajan kivikkoon.

Suomen Meripelastusseuran pelastusristeilijä Jenny Wihuri ohitti aamusella Kattilankallan. Jälkeenpäin selvisi, että alus oli ollut vieraana Ouhoi!-tapahtumassa Oulun Kiikelissä ja oli matkalla Raaheen.

Haukiputaan saarikierros, osa 2: Hanhikari

Hietakarista jatkoimme länsiluoteeseen samalla sopivaa lounaspaikkaa etsien. Ensimmäisenä vastaan tulleet letot osoittautuivat lokkien hätäisestä mekastuksesta päätellen kelvottomiksi evästelypaikoiksi, joten päädyimme rantautumaan Hanhikarin kivikkoiselle länsirannalle. Kivikko olisi ollut kovemmalla tuulella mahdoton rantautua, mutta nyt sieltä löytyi jokaiselle sopiva istumakivi evästelyä varten. Saaren itäranta jätettiin suosiolla rauhaan siellä olevan kesämökin vuoksi.

Lounaana Kiviniemen kalasataman Kalapuohin lohivarras.

Haukiputaan saarikierros, osa 1: Hietakari

Tästä alkaa kierros Haukiputaan edustan saariin. Ensimmäisenä saa vuoron Hietakari, Kotakarin naapuri, jossa pidimme jaloittelutauon. Hietakaria ja Kotakaria erottaa muutaman sadan metrin pituinen hiekkakannas, joka meriveden korkeudesta riippuen on joko kuivana tai pinnan alla. Nyt vedenkorkeuden ollessa alle keskiveden, kannas oli kokonaan näkyvillä. Veikkaanpa, että parin vuosikymmenen kuluttua se puskee jo heinää ja pajukkoa, eikä saaria silloin enää erota toisistaan.

Hietakarin rannat ovat melko tiuhassa mökkejä, joten melojan retkeilysaarena sitä ei voi kehua. Ehkä tarkemmalla tutkiskelulla voisi rauhallinen leiripaikka joltain kulmalta vielä löytyä. Laivatkin kiertävät Hietakaria monelta suunnalta. Saaren länsipuolella Oulun väylä haarautuu ulkomerelle ja Kemiin kulkeviksi väyliksi. Kemin väylä tekee saaren pohjoispuolella yli yhdeksänkymmenen asteen mutkan, joten kipparit saavat pyörittää ruoria ihan tosissaan.

Suola-arho kasvaa vihreänä mattona rantahietikolla.

Saaresta toiseen juosseen hirven jäljet.

Hietakarin alempi linjataulu näyttää suuntaa Oulun-Kemin väylälle.

Erään hauen maalliset jäännökset.

Kropsu

Nyt, kun meri on jäässä, täytyy kaivella arkistoja. Kuvat ovat kesäkuulta 2013, jolloin rantauduimme hetkeksi Kropsuun. Saaressa on vanha sektoriloisto, pieni taukokatos ja nuotiopaikkoja sekä veneilijöille laituri aallonmurtajan suojassa. Saaren länsipuolelta kulkee myös Oulu-Kemi -laivaväylä.

Tarina kertoo, että Kropsuun on haudattu kaksi naista, joista toinen tapettiin hirttämällä. Liekö ollut pahamaineinen Nännä-Liisa, joka oli jo kertaalleen haudattu mantereelle, mutta syystä tai toisesta siirretty Kropsuun. Tällä kertaa kummitusten sijaan sääsket hätistivät porukan lyhyen jaloittelun jälkeen takaisin vesille.

Hoikka-Hiue

Hoikka-Hiukeessa on itärannalla hyvä avara leiripaikka, jossa on tilaa isommallekin telttaporukalle. Rannan tuntumasta löytyy pari ulkohuussia ja vanha telttasaunan runko kiukaineen. Kesäkuun lopulla sääskihuppu oli tarpeen.

Haukiputaan edusta kuhisi kieltolain aikaan pirtumiehiä, jotka salakuljettivat kanistereitaan kauempana merellä olleista pirtulaivoista. Saaret toimivat kätköpaikkoina, kun isoja pirtueriä ei voitu viedä kerralla maihin. Vuonna 1926 Oulun kaupungin raastuvanoikeus totesi Hoikka-Hiukeesta seuraavaa: "Saari näytti olevan oikein salakuljettajien pesäpaikka, sillä hiekkapaikat oli aivan myllätyt kätköinä, ollen lapioita useampia saatavilla." Ehkä hiekasta vielä joku pirtukanisteri löytyisi, kun ryhtyisi kaivelemaan.

Merikohokki

Saderintama lähestyy koillisesta.

Tällaisena aamuna on onni pukea kuivapuku jo teltassa päälle.

Kattilankalla

Kattilankallaan saa taivaltaa 11 kilometriä Haukiputaan Virpiniemestä länteen, mutta vaivannäkö palkitaan. Saarella on useita mökkejä ja mm. Kiviniemen Meripelastusyhdistyksen tukikohta. Lounaiskulman suojasatamaan on helppo rantautua isommallakin veneellä. Kattilankalla on alueen uloimpia saaria, joten saaressa tuntee olevansa kaukana kaikesta. Toisella puolella avautuu pelkkä horisontti. Lounaspuolelta saarta sivuaa Ouluun menevä laivaväylä, jolla kulkee rahtialuksia. Näillä vesillä on laivoja kulkenut kauan ja joskus karikkoiset vedet ovat koituneet joidenkin kohtaloksi. Lähistöllä makaavat vuonna 1859 uponneen purjelaiva Sofia Marian ja 1939 uponneen höyrylaiva Telman hylyt.