keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Viimeiset jäät Hermanneilla

Sunnuntain tuulet hajottivat viimeisetkin jäälautat Oulun edustalta. Matalarantaisten Hermannien kupeessa oli vielä kasautunutta jäätä. Pienikin kasa näyttää suurelta, kun kuvaa riittävän läheltä vedenpintaa.





Jää oli läpimelottavaa höttöä.

Etualalla Hermannit, taustalla Runniletto linjatauluineen.

Toppilansalmen suulta Hermanneille on matkaa "vain" 2,5 kilometriä, mikä voi monen tiheämpään saaristoon tottuneen rannikkokaupungin asukista kuulostaa pitkältä merenselältä. Kesällä kolmen lähes yhteenkasvaneen saaren rykelmä houkuttelee paljon vesilläliikkujia. Saarista keskimmäisessä on koillispuolella matala hiekkaranta. Kajakilla pääsee Hermanneilla suoraan rantaan, kun isommat veneet täytyy jättää kauemmas ankkuriin.

Palatessa Toppilan lämpövoimala tuprautti tavallista sakeammat savut taivaalle.