Viimeiset jäät Hermanneilla

Sunnuntain tuulet hajottivat viimeisetkin jäälautat Oulun edustalta. Matalarantaisten Hermannien kupeessa oli vielä kasautunutta jäätä. Pienikin kasa näyttää suurelta, kun kuvaa riittävän läheltä vedenpintaa.

Jää oli läpimelottavaa höttöä.

Etualalla Hermannit, taustalla Runniletto linjatauluineen.

Toppilansalmen suulta Hermanneille on matkaa "vain" 2,5 kilometriä, mikä voi monen tiheämpään saaristoon tottuneen rannikkokaupungin asukista kuulostaa pitkältä merenselältä. Kesällä kolmen lähes yhteenkasvaneen saaren rykelmä houkuttelee paljon vesilläliikkujia. Saarista keskimmäisessä on koillispuolella matala hiekkaranta. Kajakilla pääsee Hermanneilla suoraan rantaan, kun isommat veneet täytyy jättää kauemmas ankkuriin.

Palatessa Toppilan lämpövoimala tuprautti tavallista sakeammat savut taivaalle.

Rahjan Hattukivi

Kivelläkin voi olla lippalakki, kuten kuvasta näkyy. Hattukivi, yksi Rahjan saariston nähtävyyksistä, on Kuusimällän pohjoispuolella.

Hattukiven kylkeen on hakattu merkintä:

MKH 1939
KV +25 sm

Kyse lienee silloisen Merenkulkuhallituksen keskiveden korkeuden merkinnästä, joka on nyt maankohoamisen myötä noin 70 senttiä ylempänä suhteessa nykyiseen teoreettiseen keskiveteen. Hattukivi on siis hyvin konkreettinen esimerkki siitä, että maa kohoaa Perämerellä 9 milliä vuodessa.

Konikari

Syksyisellä Raahen saariston kierroksella pidettiin taukoa Konikarin laavulla. Maihin noustiin eteläkärjen hiekkarannalta. Polttopuita ei ollut liiterissä ainuttakaan. Kuulemma siksi, ettei edellisen talven heikkoja jäitä pitkin niitä päästy saareen kuljettamaan. Konikarista pohjoiseen saaret vähenevät ja matalaa vettä riittää pitkälle Siikajoen Tauvon suuntaan. 

Kropsu

Nyt, kun meri on jäässä, täytyy kaivella arkistoja. Kuvat ovat kesäkuulta 2013, jolloin rantauduimme hetkeksi Kropsuun. Saaressa on vanha sektoriloisto, pieni taukokatos ja nuotiopaikkoja sekä veneilijöille laituri aallonmurtajan suojassa. Saaren länsipuolelta kulkee myös Oulu-Kemi -laivaväylä.

Tarina kertoo, että Kropsuun on haudattu kaksi naista, joista toinen tapettiin hirttämällä. Liekö ollut pahamaineinen Nännä-Liisa, joka oli jo kertaalleen haudattu mantereelle, mutta syystä tai toisesta siirretty Kropsuun. Tällä kertaa kummitusten sijaan sääsket hätistivät porukan lyhyen jaloittelun jälkeen takaisin vesille.

Kirja: Perämeren kohdekirja

Perämeren kohdekirjassa on 218 sivua ihmeteltävää.
(Kuvalähde: www.visitbothnianbay.com)

Kuva lisätty blogiin tämän lauseen innoittamana:
"Kirjaa saa vapaasti käyttää Perämeren
yleishyödylliseen tarkoitukseen."

Boundless Bothnian Bay -hankkeen ohessa julkaistu Perämeren kohdekirja on erinomainen opas retkeilyyn Itämeren pohjoisimmassa sopukassa. Se esittelee rannikon satamia ja muita veneilijälle sopivia kohteita kattavasti Skellefteåsta Kokkolaan. Kirjan 112 kohdetta on esitelty hyvien perustietojen kera ja erityisesti satamien palvelut on listattu huolellisesti. Vaikka retkimeloja ei yleensä enemmälti palveluita matkalleen kaipaakaan, voi pidemmällä matkalla melova hyötyä vesipisteiden, kauppojen ja vessojen tiedoista. Satamat ovat myös käytännöllisimpiä melontaretkien lähtöpaikkoja, joihin on turvallista jättää auto yöksi tai useammaksi.

Kirja on tehty veneilijöille ja siinä esitellyt kohteet ovat veneellä saavutettavissa. Kajakilla retkeilevälle jää itse löydettäväksi moninkertainen määrä lisää kohteita väylien ulkopuolelta. Melonta mainitaan kirjassa vain Rahjan saariston yhteydessä. Retkimelojaa kummasti hymyilyttää Venealan Keskusliiton toimitusjohtajan kirjoittamassa esipuheessa maininta: "Veneily on aktiivisena liikuntamuotona ja nimenomaan perheliikuntamuotona aivan ykkönen." Soutua ja reippaampaa purjehdusta lukuunottamatta veneily merellä ei taida juuri hikeä nostattaa. Joka tapauksessa merelle sopivat kaikenlaisilla kulkupeleillä liikkujat, joita yhdistää mieltymys tai tarve vesillä liikkumiseen.

Jokaisesta kohteesta on lyhyt esittely, jossa kerrotaan nähtävyyksien lisäksi paikan luonnosta ja historiasta. Pisteitä voi teokselle antaa myös hienosta kuvituksesta. Jokaisesta kohteesta on vähintään yksi valokuva sekä pelkistetty kartta. Kartoissa ei ole merkittynä satamien sisääntuloväyliä, jotka varmasti monelle veneilijälle olisivat hyödyllistä tietoa.

Perämeren kohdekirjaa on painettu suomeksi vain 500 kappaletta, mutta kirjakaupoista sitä on turha etsiä. Boundless Bothnian Bay oli EU:n rahoittama hanke, joten kirjaa ei voida myydä kuluttajille. Onneksi ilmainen PDF-versio on vapaasti ladattavissa verkosta. Painetulle kirjalle olisi varmasti löytynyt ostajia, sillä hienosti kuvitettu laadukas teos kuluisi varmasti monen vesilläliikkujan käsissä hiirenkorville.

• Perämeren kohdekirja (suomeksi)
• Bothnian Bay Attraction Book (in English)
• Bottenvikens Attraktionsbok (på svenska)
  

Kirja: Pekka Lassila - Maininki

Retkimelojien Sinivalkonauhan, eli Suomen rannikon melonnan Virojoelta Tornioon tai päinvastoin, on melonut jo toistasataa melojaa. Nurmijärveläinen Pekka Lassila meloi matkan kesällä 2013, bloggasi reissun kuulumisia reaaliajassa maakuntalehtiin ja kirjoitti urakasta vielä kirjan. Matkablogissaan Lassila kirjoitti pääasiassa matkansa päivittäisistä tapahtumista sekä tarinoita rannikon kylien ja kaupunkien merellisestä historiasta ja nykypäivästä. Maininki-kirjaan hän on sisällyttänyt taustaa yllättävästä työpaikan menetyksestään ja matkastaan välivaiheena uuteen elämäntilanteeseen.

Meri- ja retkimelontaan vihkiytynyttä kirja pitää otteessaan koko matkan. Kirjan luvut on jaoteltu melontapäivien mukaan ja Lassila kuvaa kiitettävästi reittiään ja pysähdyspaikkojaan. Kuvia kirjassa olisi voinut olla enemmänkin, vaikka mikään matkaopas se ei olekaan. Sinivalkonauhan melontaa suunnittelevalle valkenee ainakin yksi asia: useimmat rannikon palvelut ovat touko-kesäkuussa vielä kiinni ja matkalaisen täytyy varautua siihen, ettei joka kylässä ja satamassa pääse täydentämään vesi- ja ruokavarantoja, saati nautiskelemaan valmiiseen pöytään. Monet seurasivat Lassilan etenemistä blogin ja GPS-jäljen perusteella ja tarjosivat yösijaa. Jokaiseen tarjoukseen tarttuminen olisi saattanut venyttää reissua helposti viikolla parilla.

Kalevan blogit: Meriseikkailu kajakilla Virojoelta Tornioon

Pekka Lassilan Valokuvia vesiltä ja mailta -blogi

Kirja: Martti Raive - Kanootilla Oulusta Helsinkiin (1948)

Martti Raive meloi vuonna 1931 jauhosäkeillä pinnoittamallaan rimakajakilla kotikaupungistaan Oulusta Helsinkiin ja kirjoitti matkastaan myöhemmin kirjan "Kanootilla Oulusta Helsinkiin" (Karisto 1948).

Lääkäri oli suositellut keuhkosairaalle Raiveelle raitista ulkoilmaa. Niinpä hän päätti nauttia sitä ihan tosissaan. Oulusta lähtöään Raive kuvaa dramaattisin sanoin:

"Kaihoisin katsein käännyn silmäilemään vielä kerran kaupungin kasvoja. Oulu on kaunis mereltä katsottuna, varsinkin kun ilta-aurinko kultaa loistollaan sen valkoisten talojen ikkunaruudut ja heijastuu komean tuomiokirkon rististä kohden sinistä taivasta. Annoin silmieni viivähtää hetkisen tutuissa rakennuksissa, kaduissa ja puistojen vihreydessä. Tahdoin vielä kerran painaa lähtemättömästi mieleeni Oulujoen yli johtavat sillat, idyllisen Linnansaaren tähtitorneineen ja valleineen. Tahdoin vielä kerran kuunnella Merikosken mahtavaa pauhua, joka niin monta kesää ja talvea oli tuutinut minua iltaisin uneen ja aamulla herättänyt uuteen päivään. Herkistynein mielin, kääntyessäni jatkamaan matkaa, huokasin: »Kaunis olet, sinä Pohjolan valkea kaupunki, nähnenkö sinua enää koskaan!»"

Monenlaista ehti pitkän matkan aikana tapahtua. Vaasan saaristossa Raive sattui melontapäivän päätteeksi kalastajan mökkiin, jossa viimeisillään raskaana ollut rouva alkoi synnyttää. Isännän ollessa vielä verkoilla Raive toimi kätilönä synnytyksessä. Kieltolain aikaa kun elettiin, joutui Raive vesillä ollessaan myös keskelle pirtumiesten ja virkavallan välistä tulitusta. Ihme, että mies selvisi Helsinkiin saakka hengissä.

Varusteet eivät olleet nykymittapuulla kovinkaan turvalliset. Kangaspäällysteinen rimakajakki oli herkkä rikkoutumaan terävistä kivistä. Kelluntaliiveistä ei ollut tietoakaan, kun Raive puki korkkivyön ylleen kovemman tuulen yllättäessä. Ei ollut liioin kuorivaatteita, kuivapusseja eikä kännykkää, jolla hälyttää apua. Matkansa Raive rahoitti myymällä postikortteja.

"Kanootilla Oulusta Helsinkiin" löytyy ainakin Oulun pääkirjaston varastosta ja ei-lainattavana myös maakuntakokoelmasta. Hyvää lukemista talvikaudelle.